Keru

TEHOKAS TOIMINTAMALLI RUOKAHÄVIKIN VÄHENTÄMISEEN: KERULLA ENSIMMÄISENÄ VUONNA YLI 17 000 KÄVIJÄÄ

TIEDOTE 7.10.2019

Itsenäisen työryhmän luotsaama Keru-yhteisöjääkaappi on toiminut jo yli vuoden Helsingin Kalliossa, Kalliolan Setlementtitalolla. Kerun ruuan kierrätyspisteeltä voi kuka tahansa noutaa tai lahjoittaa ruokaa, joka olisi muuten vaarassa joutua heitetyksi pois. Toimintamallin pilotointi alkoi 3.9.2018 ja ensimmäisen vuoden aikana kävijöitä on ollut 17 589 – runsas kiinnostus ja kävijämäärä on yllättänyt positiivisesti toiminnasta vastaavan työryhmän.


Kuva: AG-kuvat.

Ruokaa pelastettu takaisin käyttöön yli 40 000 kg

Keru-yhteisöjääkaappi on pelastanut ensimmäisen toimintavuotensa aikana ruokaa takaisin käyttöön 40 783 kg – se on huomattavan suuri määrä suhteessa kierrätyspisteen pieneen kokoon. Kalusteina kierrätyspisteellä on vain yksi jääkaappi, kuiva-ainehylly ja pakastin. Puolet jaetusta ruuasta on koostunut hedelmistä ja vihanneksista (53%), kolmannes leivästä (29%), kymmenes maitotuotteista (11%) ja loput kuivatuotteista (2%), valmisruuista (1%), lihatuotteista (1%) tai muista tuotteista kuten juomista (3%). 

”Erityisen yllättyneitä olemme olleet meidän tuottamamme biojätteen määrästä. Vaikka käsittelemme ja jaamme elinkaaren loppupäässä olevia tuotteita, on meidän biojätteemme osuus ollut silti alle 2 prosenttia. Se on ollut pienempi kuin etukäteen olisimme osanneet arvioida. Silti jakamamme tuotteet ovat pääsääntöisesti hyvälaatuisia, koska tuotteiden kiertonopeus on todella hyvä ja nopea. Tämän vuoksi voisimme kierrättää jopa nykyistä enemmän ruokaa”, pohtii Keru-yhteisöjääkaapin perustajajäsen Heidi Uppa.

Keru haluaa kaikki mukaan ruokahävikin torjuntaan

Kävijämäärää seurataan Kerun kierrätyspisteellä sijaitseviin kansioihin kirjattujen ruuan noutojen ja lahjoitusten kautta. Kävijöiden henkilötietoja ei kerätä eikä kävijöiden tarvitse olla köyhiä tai ruoka-avun tarpeessa.

”Haluamme olla avoin kaikille, sillä mielestämme ruokahävikin vähentäminen on kaikkien yhteinen asia ja tehtävä. Kävijöihimme kuuluu tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, eläkeläisiä, nuoria, opiskelijoita, lapsiperheitä, maahanmuuttajia ja jopa turisteja. Suurin osa kävijöistämme asuu tai liikkuu Kallion ja Alppilan alueella, mutta osa tulee kauempaakin”, kertoo Heidi Uppa.

”Tarkoituksemme on tehdä ruokahävikin vähentämisestä mahdollisimman helppoa, mukavaa ja inspiroivaa. Siksi olemme panostaneet kierrätyspisteellämme opastuksen selkeyteen. Jaamme myös arjen resepti- ja kiertotalousvinkkejä nettisivuillamme ja tapahtumissa. Yhteisöllisyys on tärkeä tuki, jotta motivaatio uusien kestävämpien elämäntapojen omaksumiseen säilyy”, jatkaa Uppa.

Toimintaa pyöritetään vapaaehtoistyönä ja se on uskonnollisesti tai poliittisesti sitoutumatonta. Yksityishenkilöiden ja yksittäisten lahjoitusten lisäksi ylijäämäruokaa noudetaan päivittäin jaettavaksi lähialueiden kaupoista. Vapaaehtoisvoimin huolehditaan säännöllisesti myös kierrätyspisteen siisteydestä, ruokaturvallisuudesta ja ruuan laadusta – hyllyyn laitettavat tuotteet tarkastetaan huolellisesti. Lisäksi kävijöitä ohjeistetaan varmistumaan ruuan laadusta ja soveltuvuudesta. Aistinvarainen tarkistus – katsominen, koskeminen, haistaminen ja maistaminen – kertoo usein onko ruoka vielä syöntikelpoista vaikka ”Parasta ennen” -päiväys olisikin ohitettu. Herkemmin pilaantuvia viimeisen käyttöpäivän ylittäneitä tuotteita ei jaeta.

”Koulutamme jatkuvasti sekä vapaaehtoisia että kävijöitämme päivämäärämerkintöjen oikeaan tulkintaan, sillä päivämäärämerkinnät ymmärretään helposti väärin ja hyvää, syöntikelpoista ruokaa menee hukkaan täysin turhaan”, kertoo Keru-yhteisöjääkaapin toinen perustajajäsen Mari Sahlstén.


Kuva: AG-kuvat

Arjen ilmastotekoja vapaaehtoisvoimin

Projektissa on ollut ensimmäisenä vuonna mukana yli 60 vapaaehtoista.

Viiden hengen ydintyöryhmä vastaa toiminnan organisoinnista, palvelumuotoilusta ja kehityksestä. Pidempään mukana olleista vapaaehtoisista koulutetaan vastuutoimijoita, jotka tuntevat toimintatavat ja osaavat ohjata muitakin. Vapaaehtoiset tiimin jäsenet koostuvat eri ikäisistä ja eri elämäntilanteissa olevista. Mukana on esimerkiksi useita maahanmuuttajia ja vaihto-opiskelijoita, joille toiminta tarjoaa ruokahävikin vähennykseen osallistumisen lisäksi hyvän tavan tutustua suomalaisiin ihmisiin ja kulttuuriin.

Keru-yhteisöjääkaappi on ruuan kierrätyksen lisäksi tila ja yhteisö, jossa eri taustaiset ihmiset voivat kohdata. Osana toimintaa järjestetään tapahtumia ja työpajoja, joissa voi oppia yhdessä uusia taitoja tai saada vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen kotikeittiöissä. Kerun ensimmäistä vuosipäivää juhlittiin kiertotalous-teemaisilla työpajoilla, joissa aiheina oli mm. sieniviljelyä, fermentointia ja saippuan valmistusta.

Työryhmä toivottaa lämpimästi mukaan toimintaan kaikki ruokahävikin vähennyksestä, kestävän elämäntavan edistämisestä ja yhteisöllisyydestä kiinnostuneet uudetkin vapaaehtoiset.

Tuloksekasta yhteistyötä

Kalliola on toiminut alusta saakka yhteistyökumppanina tarjoten toiminnalle maksutta käyttöön tilan ja vastaten sähkö- ja jätehuoltomaksuista. ”Keru-yhteisöjääkaapista on tullut luonteva osa Setlementtitalon kokonaisuutta. Olemme saaneet näkyvyyttä tämän toiminnan kautta. Kaikille avointen Naapuruustilojen kävijämäärät ovat kasvaneet ja taloon on tullut uusia kävijäryhmiä ja uutta toimintaa. Yhteistyö on ollut palkitsevaa ja tuonut molemminpuolista hyötyä ja iloa”, iloitsee alueellisen setlementtityön johtaja Eekku Aromaa.

Yhteistyökumppanit ovat tärkeässä osassa Keru-yhteisöjääkaapin toimintaa ja päivittäin pyörittämää logistiikkaa. Yhteistyökumppaneita ovat mm. Hävikkiruokaravintola Loop, From Waste to Taste -hanke, Maan ystävät, Dodo, Helsinki Design Week, Pixelache festival, Kallion kulttuuriverkosto, HOK-elanto, Ruohonjuuri ja muut lähialueen kaupat.

Perustoimintaan haetaan rahoitusta

Toiminta päästiin vuonna 2018 aloittamaan Helsingin kaupungin ja Grafia ry:n myöntämien apurahojen avulla. Keru-yhteisöjääkaappia pyörittävä työryhmä tekee parhaillaan toimintamallin kehitys- ja mallinnustyötä TAH-säätiön tukemana. Päivittäiseen perustoimintaan kaivataan kuitenkin rahoitusta, jotta toimintaa saadaan vakautettua ja jatkettua. 

”Pohdimme jatkuvasti eri rahoitusvaihtoehtoja. Rahoituksen ja sitä kautta toiminnan jatkuvuuden varmistamisen on tämän hetken keskeisin haaste. Tämän lisäksi tavoitteenamme on kävijöiden opastuksen ja kävijäkokemuksen parantaminen entisestään, uuden koordinointityökalun käyttöönotto sekä logistiikan sujuvoittaminen”, summaa Heidi Uppa.


Keru-yhteisöjääkaappi on toistaiseksi avoinna joka päivä Kalliolan setlementtitalon aukioloaikojen mukaisesti: ma–pe 8–20.00 ja la–su 10–16.00.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Heidi Uppa,
Keru-yhteisöjääkaapin perustajajäsen /
Projektin koordinointi, PR ja viestintä
Puh. 050 320 5768, heidi.uppa@aalto.fi

Keru-yhteisöjääkaappi
Käyntiosoite: Kalliolan Setlementtitalo (Naapuruustila), Sturenkatu 11, 00510 Helsinki
https://kerukaappi.fi/fi/
https://www.facebook.com/Keruyhteisojaakaappi

NEWS